Vanha lipasto joka oli vähällä lentää kaatopaikalle koiran vähän "tuunattua" sitä. Nakersi kulmasta palasen ja söi loput mitä oli katkenneista vetimistä jäljellä. Mietin mitä tehdä kantaako ulos vai kokeillako jotain aivan uutta. Päädyin kokeilemaan ihan uutta aluevaltausta ja ajatuksena, että jos menee mönkään voin sitten vasta raahata lipaston ulos.
Hintaa tälle lipastolle tuli enemmän kuin alunperin oli tarkoitus. Alkuperäinen suunnitelma oli ettei mitään tarvitsisi ostaa koska kaikkea ei kotoa löytynyt ja suunnitelmat muuttui monen kertaa ennen kuin lipasto oli valmis tuli lipastolle hintaa n. 40 euroa. No lakkaa tosin jäi vielä jäljelle seuraavaa projektia varten joka jo odottaa tekijää! Nyt pitää jostain haalia kaikenlaisia mielenkiintoisia huonekaluja joita voi "tuunata". =D
Ennen
Toinen sivu liisteröitynä nuoteilla.
Nuotit liisteröity
Kuvien saaminen lipastoon oli kaikkein haastavinta. Onneksi olen ostanut lehtiä joissa on ollut artikkeleita ja kuvia Marilynista ja Elviksestä joista sain jotain käyttökelvollista leikattua. V8 Makasiinit osoittautui erittäin hyviksi, mutta lopulta oli pakko lähteä etsimään kaupoista jotain sopivia, kun huomasin ettei omat varastot osoittautuneet riittäviksi.
Nupit piti hommata ja niissä riitti päänvaivaa olisin halunnut erikoiset, mutta en kuitenkaan mitään älyttömän kallista. Mietinnässä oli kaikenlaisia vaihtoehtoja, mutta päädyin kaikessa yksinkertaisuudessa ostamaan valkoiset puiset nupit, jotka spraymaalasin mustaksi.
Kuvien kiinnittämiseen kokeilin huonekalulakkaa, mutta hylkäsin sen aika nopeasti toimimattomana ja kiinnitin tapettiliisteri-liimaseoksella kuvatkin laatikoihin.
Lipasto viimeisteltynä huonekalulakalla ja valmiina paikallaan.
.
Sivulta
Päältä
Unohtamatta pieniä yksityiskohtia. =)
Wau! Upee tuunaus :)
VastaaPoistaKiitos! =)
VastaaPoistaOn kyllä upea tuunaus!
VastaaPoistaKiitos! =)
VastaaPoista