maanantai 29. toukokuuta 2023

Säilytyslaatikko

 Kukkien siemenet tahtoi olla hiukan hukassa ja suunnittelin päällystäväni niitä varten kenkälaatikon lehdistä leikatuilla kukkien kuvilla, jotta löydän laatikon helpommin jatkossa. Nyt luulisi löytyvän sekasotkunkin keskeltä hiukan helpommin. 😁



torstai 18. toukokuuta 2023

Kynäpurkkeja ja suojaruukkuja

Kertynyt paljon kyniä eri takoituksia varten ja niille piti taas keksiä säilytyspurkkeja. Ei löytynyt kotoa mitään kivoja valmiita kuppeja, joten päätin taas tuunata metallipurkeista kynäpurkkeja. Servetit toimi taas tässä hienosti. Samalla tekniikalla tein kukkasille suojaruukun ananaspurkista. 







sunnuntai 14. toukokuuta 2023

C-kaseteista lamppu

 Sain muutama vuosi sitten lahjoituksena laatikollisen c-kasetteja. Omiani tulin valitettavasti hävittäneeksi ja sitä olen kyllä katunut. Niistä kun olisi saanut askarreltua vaikka mitä ihanaa. Nyt tein lampun ja sain siihen vähän mieheltäni apua, kun tarvitsin alustan tähän. Valaisimena on Ikean jääkuutiolampusta alaosa, jonka lasisen jääkuution olen viskannut pois jo kauan sitten. Liiman piti olla myös hiukan vahvempaa en uskaltanut yrittää millään kuumaliimalla liimata. Voi sitä hajua joka liimasta lähti tätä tehdessäni. =D Ikkuna auki kiireesti ja tekele kuivumaan toiseen huoneeseen. Olisi varmasti kannattanut miettiä liima valintaa vielä toisenkin kerran, koska tuosta liimasta jäi kurja harmaa liimapinta kuivuttuaankin näkyviin. Voi olla että teen joskus vielä uuden lampun jos saan haalittua jostain lisää kasetteja.



lauantai 13. toukokuuta 2023

Tarjotin uuteen kuosiin

 Puinen tarjotin jonka ostin kirpputorilta ja tarkoitus oli se tuunata serveteillä. Alkuperäinen suunnitelma oli vähän erilainen, mutta suunnitelmat muuttui matkalla. On hauskaa käydä kirpputorilla ja nähdä sielunsa silmin miten uusi aarre saa uuden kuosin. =) Innostuin tässä taannoin kaivamaan esille asioita, joita olen hankkinut kirpparilta juuri decoupage töitä varten ja niitä tässä viime aikoina tuunannut valmiiksi. Postailen niistä sitten pikku hiljaa tänne kuvia. 



torstai 4. toukokuuta 2023

Paperikassien uusi kuosi

 Tuunailin muutamat paperikassit tapetinpaloilla. Aluksi vähän arvelutti, et kuinka saan tapetin pysymään paperikassin päällä, mutta hyvin näyttää pysyvän. Tosin käytin liimaamiseen erikeeperiä en edes kokeillut millään paperiliimalla. 






keskiviikko 3. toukokuuta 2023

Pieni ilmoitustaulu

 Kierrätysrojusta eli viinipullonkorkeista ja pienistä taulun kehyksistä tein ilmoitustaulun, johon voin laittaa pieniä muistilappuja, joita tykkään tehtailla muistin virkistämiseksi. 😁 Ilmoitustaulun nupit liimasin pullon korkkeihin. Saattaa olla et ne on nuppeina liian isoja, mutta se jää nähtäväksi.