Ikeasta ostettuihin lehtikoteloihin liisteröin korkeimmalle sivulle nuottikirjasta revityn sivun. Nyt niitä on hauskempi katsella kirjahyllyssä kuin täysin valkoisina. Isompi projekti on käydä lehdet läpi ja viskoa pois sellaiset joissa ei ole ohjeita minun tarpeisiin. Lisäksi on kertynyt joitakin lehtiä oikein kaksin kappalein... =) Sadepäivän puuhaa sitten tiedossa.
maanantai 13. toukokuuta 2013
sunnuntai 12. toukokuuta 2013
Risuistä väännettyä
Isäntä kaatoi muutaman koivun pihalta ja risuja on nyt sitten ollut ihan riittävästi, jotta voi tehdä kaikenlaista. Mä päällystin metalliset kaaren joka oli parhaat päivänsä nähnyt, kun myrsky sitä vähän rusikoi. Koivunrisulla päällystettynä sain sen hiukan tukevammaksi ja se voi palvella vielä muutaman vuoden.
Risupukki/sarvekas aasi tai mikälie... Ei oikein mennyt tämä olento käsikirjoituksen mukaan, mutta se on risteytys vähän useampaa otusta! =)
Risukoriste jonka sisälle ujutin rautaputken jotta sain sen tökättyä maahan pystyyn.
Keväällä tekemäni risulintu joka sai jalat alleen. =D
Risukorento terassin kattoon lentelemään.
Risukori kukkasille kunhan niitä uskaltaa istuttaa ulos.
Pölkkyyn naulattuihin nauloihin sidoin rautalangan ja punoin pöllin päähän kulhon kukkasille.
Hiukkasen onnistuneenpi risulintu.
Risupukki/sarvekas aasi tai mikälie... Ei oikein mennyt tämä olento käsikirjoituksen mukaan, mutta se on risteytys vähän useampaa otusta! =)
Risukoriste jonka sisälle ujutin rautaputken jotta sain sen tökättyä maahan pystyyn.
Keväällä tekemäni risulintu joka sai jalat alleen. =D
Risukorento terassin kattoon lentelemään.
Risukori kukkasille kunhan niitä uskaltaa istuttaa ulos.
Pölkkyyn naulattuihin nauloihin sidoin rautalangan ja punoin pöllin päähän kulhon kukkasille.
Hiukkasen onnistuneenpi risulintu.
Nimitikut kasvimaalle
Ostin joskus muinoin pussillisen jotain puusälää ja tein niistä kasvimaalle nimitikkuja kuumaliimaamalla varrastikut puulätkään.
Uusi kasvimaa
Vanha kasvimaa oli talon takana ja ilmeisesti aivan liian varjossa koska en ole saanut sieltä kunnon satoa. Nyt sitten teimme uuden talon sivuun trukkilavojen kauluksista. Pohjalle haravoitiin ympäristöstä lehtiä ja saavat siellä maatua kaikessa rauhassa. Uutta multaa päälle ja osan pohjalle tyhjensin kompostista valmistuneen mullan.
Tänään laitoin sitten porkkanaa, palsternakkaa, naurista, lanttua, punajuurta ja sipulia jo kasvamaan. =) Odotellaan vielä ihmettä tapahtuvaksi, että saisin vähän satoakin.
Nokkosia jo keräsin kun niitä mun multakasassa tuntuu olevan melkoiset määrät ja ohukaisia niitä paistettiin. Hyviä kieltämättä olivat vaikka ei sitä tiennyt muusta kuin väristä että siinä oli mitään outoa joukossa.
torstai 2. toukokuuta 2013
Metallipurkista säilytyspurnukaksi
Eräs ystäväni toi minulle metallipurkkeja kynttilöiden valamiseen ja tuo pizza sauce purkki oli mielestäni niin hauska, että päätin yrittää keksiä sille jotain muuta jatkoelämää. Jos onnistuisin jostain saamaan tuohon muovikannen se saisi palvella jauhopurkkina, mutta en keksi mitään mistä siihen kannen hommaisi... Niinpä se saa olla keittiössä työtason nurkassa ja toimia säilytyspaikkana foliolle ja leivinpaperille.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)