maanantai 31. elokuuta 2015

Kasvimaalta taidetaan saada satoa sittenkin

Kasvimaa kukoistaa taitaa olla alkukesän sateiden ansiota. En ole vieläkään oikein oppinut, että vettä pitäisi ihan oikeasti kantaa laatikoihin ja paljon. Olisin saanut parsakaalista satoa jos olisin älynnyt, koska ne ovat valmiita jäin sitten odottamaan ihmettä ja sillä aikaa parsakaalit muuttui keltaiseksi eikä käsittääkseni olleet enään syötäviä. Muut kaalit eivät tuottaneet yhtään mitään ei ruusu- eikä kukkakaali. Ensi vuonna tiedän siis mitä ei pidä eikä tarvitse enään kokeilla kasvattaa.
Satoakin ollaan saatu tomaattia, kurkkua, papua, kesäkurpitsaa, salaattia, pinaattia, sipulia. Perunaa olisi tullut jollei jälleen olisi iskenyt juurimato tuo keltainen syöpäläinen, joka vei melkoisen osan perunasadosta. Onneksi menin ihmettelemään kaatuneita keltaiseksi muuttuneita perunan varsia muuten olisi voinut syötävää jäädä meille vielä vähemmän. Kasvulaatikoihin jo vaihdoimme mullat enkä totisesti vienyt multaa lähellekään perunamaata vaan jostain se nyt löysi tiensä perunamaalle. Jos jostain löytäisin myrkyn millä tuhota tuo viheliäs otus!!!
Kovasti vielä on pieniä porkkanat, palsternakka sekä punajuuret ja jättikurpitsa, joka tosin on vielä tennispallon kokoinen. Avomaankurkut vasta kukkii joten epäilen, että jäädään ilman kurkkua tänäkin vuonna ja joutunen lähtemään kauppaan ostamaan niitä. Menin alkukesästä turhan rohkeasti laittamaan kurkut ulos ilman mitään harsoa ja totta kai ne paleltui. Laitoin siemenet sitten suoraan maahan ja kyllä sieltä taimia nousi, mutta taitaa jäädä kurkkusato haaveeksi vaikka tällä hetkellä kukkivat.
Mansikkaa kerättiin tuolta pieneltä mansikkamaalta reilu 20 litraa. Tänä vuonna en ostanut kuin litran mansikoita, jotka kuivasin talven mysliä varten jota kuopus tahtoo minun tekevän itse.











Tämä mansikkamaa antoi 20l satoa.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti