perjantai 17. helmikuuta 2023

Koiran koulutusliivi

Tämän liivin kangas on roikkunut jo toista vuotta ainakin laatikossa odottamassa sitä kuuluisaa ompelu intoa, joka antoi odottaa melkoisen kauan. Toisaalta viikonloppu on lyhyt ja jos jotain alkaa tehdä siihen saa totisesti kulumaan aikaa. Tämän liivin ompeluun kului useampi tunti, joskin osittain myös siitä syystä  ettei sen tekeminen mennyt kuin Strömsössä vaan purin ja tein ja sitten purin ja tein lisää. Valmiita kaavoja ei ollut, vaan ne oli napattu toisesta liivistä ja loput tehty "itse suunnitelluilla kaavoilla".  Niinpä lopputulos ei mennyt kuten olin ajatellut, vaan enemmänkin sinnepäin. Sain kuin sainkin siitä kuitenkin ihan käyttökelpoisen liivin, jonka taskuihin katoaa koulutusnamit lelut ja tarvikkeet. Itselleni tätä alunperin suunnittelin, mutta se päätyi kuitenkin tyttärelleni. =) Kuvat ei ole ihan onnistuneita, kun kyseessä on aika veikeä maastokuosi eikä siinä tahdo erottua oikein mikään sauma. 








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti