perjantai 17. tammikuuta 2014

Kynttilöiden kierrätystä

Puoli muovikassillista oli kertynyt jo tänä talvena poltettujen kynttilöiden jämiä niitä sulatin ja tein sytykeruusuja, sytykekäpyjä ja lopuista ulkoroihuja. Ulkokynttilöiden sydämiksi käytin jälleen matonkuteeksi leikattua lakanaa, josta letitin sydämen ja laitoin sen mutteriin jotta se pysyisi pystyssä. Eipä sillä että siitä sydänlangasta olisi paljon ollut iloa edellisiä poltellessa huomasin, että koko kippo oli tulessa ettei ihan palanut kuten kynttilän kuuluisi. Ihan talon lähellä ei siis kannata polttaa näitä roihuja ja lunta on hyvä olla maassa ettei syty koko ympäristö palamaan. Yrittin valita näitä vähän väreittäin vaikkei sillä ainakaan ulkotulissa ole väliä, mutta sytykeruusuissa oli mielestäni kiva että ne on kauniin värisiä. Sinisiä tehdessä luulin ensin ettei väri näy, mutta steariinin jähmetyttyä väri vasta näkyi selvemmin.

1 kommentti:

  1. Jotenkin kummasti sellainen asia kuin sytykekävyt ovat menneet minulta ihan ohi kaikessa loogisuudessaan. Sytykeruusuja olen tehnyt monta monituista mutta että sytykekäpyjä? No niissähän on paljon enemmän järkeä ja pääsee helpommalla. Kiitti vinkistä. Koetan pitää mielessä ensi syksyyn.

    VastaaPoista