maanantai 8. heinäkuuta 2013

Ylpeä puutarhuri

Keväällä oli keittiön ikkuna täynnä kasveja ja lopulta niitä valui olohuoneeseenkin. Tänään töistä tullessani istahdin hetkeksi terassille ja huomasin, että vihreyden seasta pukkaa jotain värillistä. En ole saanut ennen kukkimaan krassejani ja nyt sitten kukkivat! =D Mustasilmäsusannan olen kasvattanut monena vuonna itse ja vain kerran saanut kukkimaan. Tänä vuonna sitä on useammassa ruukussa ja yhdessä havaitsin sitten kukkia! Mikä ihana fiilis huomata etten ole turhaan istuttanut, koulinut ja kastellut vaan jotain näkyvää niistä kerrankin syntyi!! =D Samettikukat joita kasvatin yllätti minut täysin varsinkin kun ne kukkii todella komeasti! Osaa olen ihmetellyt kun varsi kasvaa pituutta, mutta kukkia ei näy... kunnes muistin, että osa oli tosiaan isosamettikukkaa joka näyttää olevan nimensä veroinen eli iso! =)
Oli erittäin hyvä idea siirtää kasvimaa talon päätyyn laatikoihin, sillä nyt on satoa tulossa ihan kivasti! Edellisiä vuosina on ollut vain kastelun ja kitkemisen ihanuus satoa ei ole täällä nähty. Uudet perunat sain omasta maasta! Mansikoita olen kerännyt omasta maasta muutaman litran en edes tajua kuinka noin pienestä mansikkamaasta voi noin paljon satoa saada! Muurahaiset ovat valitettavasti verottaneet osansa tai voi olla etanatkin, molemmat ovat riesa tällä pihalla.
Kasvihuonekin tuottaa satoa joten hymyssä suin pyörin pihalla kastelukannun kanssa seuraillen satoni valmistumista! =)







Äitienpäiväruusut jotka laitoin kukkapenkkiin parina aikaisempana vuonna ja nyt se kukkii! =)

Lyhtykoiso joka hiukan leviää... Ostin pari vuotta sitten lyhtykoison ja istutin kukkapenkin päätyyn. En edes ajatellut että se voisi ilahduttaa vielä seuraavanakin vuonna mutta niin vaan näyttää leviävän.


2 kommenttia:

  1. Mietin kauhuissani taas muuttoa kaupunkiin ja sitä, kun kukat raahataan sinne. Peräkärryllinen niitä taas lienee.

    Murkku ja etanaongelmaan auttaa tuhka tai kalkki. Levitä min ½m levynen rantu kasvimaan ympärille ja 2-30 cm kasvien ympärille. Ainaski meil toi toimii. :)

    VastaaPoista
  2. Pitää kokeilla tuota tuhkaa ja mennä saunan uunista sitä kaivelemaan! =) Kiitos vinkistä! Alan olemaan tosi kyllästynyt etanoihin ja olen niitä tänäkin vuonna kerännyt vaikka kuinka paljon ja polttanut, mutta jostain niitä aina tulee lisää!!

    VastaaPoista