lauantai 12. joulukuuta 2020

12. Joulukuuta

Ensimmäistä kertaa kokeilin painaa itse lahjapaperia. Paperina käytetty kierrätettyä paksua ruskeaa paperia. Ainoa ongelma oli, että paperissa ei meinannut paketoidessa toimia teippi kunnolla. Paperiksi olisi kannattanut ehkä valita, vaikka voimapaperi. 




perjantai 11. joulukuuta 2020

11. Joulukuuta

 Viinipullolle esiliina. Lahjapullot saa kauniit koristeet ennen kuin päätyvät paketteihin. Näihin voi käyttää vaikka tilkkulaatikosta löytyneitä pieniä paloja. Nopeita tehdä vaikka sitten viime hetken lahjoihin. 





torstai 10. joulukuuta 2020

10. Joulukuuta

 Viinipullonkorkeista kranssi. Mä sain kavereilta, jotka on ravintolassa töissä korkkeja ison laatikollisen ja niille yrittänyt keksiä käyttöä. Tässä nyt yksi idea toteutettuna. Mä liimasin viimeisenä lahjaksi saamistani Elvis viinipulloista korkit päällimmäiseksi. Lahjaksi tästä tekeleestä sain tolkuttoman ison vesikellon sormeen tumpuloituani kuumaliiman kanssa. Ei siis mennyt ihan kuten strömsössä tämä homma...




keskiviikko 9. joulukuuta 2020

9. joulukuuta

 Missä kulkee raja kuinka paljon voi olla tonttuovia? Miten monta on liian monta? Tänä vuonna tuli ostettua uusi, joka on laskelmieni mukaan jo viides. Tosin tämä on enemmänkin luukku kuin ovi. Vintin luukku ehkä? Laitoin oven olohuoneen oviaukkoon, siitä tontun on hyvä köpötellä sisään ullakolle.  Tontulle vielä köynnös oviaukkoon avustamaan kiipeilyä. =)

Maalasin sen krakelointi lakalla, jotta sain pinnan näyttämään vanhalta ja yllättävän hyvin onnistuin. Ensimmäinen kokeilu tuon krakelointilakan kanssa, ei ole tullut aikaisemmin mitään testattua sitä. Vähällä oli käydä moka sen kanssa ja meinasin maalata väärässä järjestyksessä värit. Onneksi kaveri oli jouluaskartelumassa ja neuvoi lakan käytössä. 





tiistai 8. joulukuuta 2020

8. joulukuuta

 Ompelin koiralle ruudullisista kierrätetyistä tilkuista petiin uuden päällisen jouluksi. Näitä petejä saa olla pesemässä jatkuvasti, joten niitä ei kai voi olla liikaa... Tuhottukin niitä on jokunen, joten on sitten taas yksi uusi tuhottavaksi. Sisällä on vanhan sijauspatjan puolikas eli kierrätystä alusta loppuun tämä peti. 



maanantai 7. joulukuuta 2020

7. Joulukuuta

 Se olisi joulukuun seitsemäs päivä ja paljon on puuhaa ennen joulua. Tänään laitettiin kuopuksen kanssa kartonkikoristeita ikkunoihin. Leikkasin itse kartongista kaupunkimaiseman ja valkoisia kuusia sekä muutaman eri kokoisen talon myös. Pikkuhiljaa alkaa joulukoristeet löytämään paikalleen. Täällä on vaan lähtenyt koko homma totaalisen lapasesta. 😁 Pieni joulumaa ehkä... Muutamia koristeita rikoin vahingossa johon isäntä ja kuopus tuumasi, että onhan niitä muutenkin aika paljon! Siis mitä voiko joulukoristeita olla muka liikaa?!? 😂😂




sunnuntai 6. joulukuuta 2020

6. Joulukuuta

 Tonttukylässä on nostettu lippu salkoon itsenäisyyspäivän kunniaksi. Hyvää itsenäisyyspäivää!