lauantai 5. joulukuuta 2020

5. Joulukuuta

 Tänään olisi lauantai ja joulu lähestyy huimaa vauhtia. Tontut hiippailee ikkunoiden takana ja välillä jopa lasimaljoissa. Tein isoon paksuun lasimaljaan asetelman jäkälästä, mustikan- ja puolukanvarvuista. Viime vuonna ostin jostain ihania pieniä taloja, jotka on tarkoitettu kukka-asetelmiin. Kamalan pitkän tikun katkaisin, jotta sain sen sopimaan tähän. Joulupukkiin ja lumiukkoon liimasin hammastikusta samanlaiset, koska en saanut niitä muuten pysymään pystyssä. 


perjantai 4. joulukuuta 2020

4. Joulukuuta

 Vanhasta herätyskellosta katseluboksi. Ostin joskus kirpputorilta vanhan herätyskellon ja purin sen atomeiksi. Tyhjensin sisältä kaiken ylimääräisen ja uusi sisältö vanhoista joulukorteista. Näistä saa kaikkea kivaa täytenee katsoa jos vielä sattuisi löytymään näitä kirpparilta. 



torstai 3. joulukuuta 2020

3. Joulukuuta

 Terassin pöydälle kuusi mustikanvarvuista. Hiukan meinasi toispuoleinen tulla tästä kuusesta, on ainakin oman näköisensä. Muutama viikko sitten tein koiran kanssa retken kaverin metsään ja kävin jouluaskarteluun hakemassa materiaalia. Luonnonmateriaalit vaan on mun lempimateriaalia siitä ei pääse mihinkään. =) Aikaa pitäisi saada enemmän vuorokauteen, että pystyisi tekemään kaikki mitä haluaa. Varsinkin tämä joulunalusaika on kiireistä aikaa, kun töissäkin täytyy käydä. 


 

keskiviikko 2. joulukuuta 2020

2. Joulukuuta

 Villalangoista pom pom palloja. Kehikoksi valikoitui metallihenkari, vaikka muitakin vaihtoehtoja mietin. Varsinaisen kranssipohjan käyttö olisi moninkertaistanut pallojen määrän. Pom pom palloja aloin tehdä alunperin pahvikiekkojen päälle, mutta muistin nähneeni jossain sellaisia muovisia kehikoita, joilla syntyy nopeammin palloja. Ostin sitten sellaiset ja johan alkoi palloja syntyä kuin tehtaassa. Seuraava ongelma olikin se kuin paljon niihin kului lankaa ja alkoi langat käydä vähiin. =)




maanantai 30. marraskuuta 2020

1. Joulukuuta

 Se olisi sitten joulukuun ensimmäinen päivä ja aika avata joulukalenterin ensimmäinen luukku. Tuunasin isännälle maitotölkeistä ja sipsipurkeista joulukalenterin talojen ja majakoiden muotoon. Eilen saatiin jo ensilumikin valaisemaan maisemaa ja odotus valkeasta joulusta alkoi. Oikein hyvää joulukuun ensimmäistä päivää kaikille. =) 



Kuopus sai oman pöllökalenterin. Tämäkin kalenteri on toteutettu kierrättämällä talouspaperirullia. Ongelmaksi meinasi muodostua sisältö, jonka piti olla yllättävän pientä mahtuakseen sisälle. =)




lauantai 21. marraskuuta 2020

Koiran peti

 Koiran pedit sotkeentuu yllättävän nopeasti, joten on kiva että on mistä vaihtaa uutta puhdasta tilalle. Tein vanhoista t-paidoista tilkkutyönä uuden pedin koiruudelle. Mulle on kertynyt paitoja iso kasa ja pakko saada niitä hyödynnettyä johonkin et saa vähän askarteluhuoneen nurkkia puhtaaksi. Kovin paljon ei kyllä määrä vähentynyt tällä pedillä. Täytyy keksiä jotain muutakin käyttöä niille... 





torstai 21. toukokuuta 2020

Terassin kevätsiivous

Terassi muistutti enemmän kaatopaikkaa, kun terassia joten päätin ottaa härkää sarvista ja siivota sen. Olisin halunnut terassille merellisen teeman, mutta valitettavasti vanha potkuri ja kalaverkko ei ihan riittänyt tuomaan tätä haluttua tunnelmaa. Kaikki kirpputoritkin tuntuu olevan kiinni enkä pääse tekemään haluamiani hankintoja. Täytynee varmaan kehitellä itse jotain ideoita valmiiden puutteessa...
Kannoin siis kasvihuoneesta terassille takaisin olkipaalit ja muuta sälää tongin nurkista koristeeksi mitä oli kertynyt ja nyt se on vähän sekava tämä sisustus, mutta saa kelvata. =) Täydennetään sitä sitten kun on jotain millä täydentää.