lauantai 8. lokakuuta 2016

Dirdl mekko

Kirjastosta bongasin burdan jossa oli dirdl mekkojen kaavoja ja sitä siinä lueskellessa päätin ommella sellaisen. Aloin kuitenkin ohjetta lukiessani suunnitella ihan vaan pienen pieniä muutoksia mekon alaosaan. Niinpä alaosaksi päätyi kellohelma perinteisen essuversion sijaan. Jonkin aikaa mietin myös fiftarityyliin sopivaa essua, mutta essu on edelleen toteuttamatta. Ei kyllä ollut ihan parhaiten onnistunut tekeleeni mutta sisukkaan taistelun jälkeen ja monen puran-ompelen jälkeen valmista tuli kuitenkin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti